torstai 22. toukokuuta 2014

Polttarit Levillä

Where to start... Tietoinen hiljaisolo blogin puolella on jatkunut jo tovin ja jatkuu näillä näkymin jatkossakin, koska a) remontti jatkuu kolmessa (3!!) huoneessa ja b) pesiskausi on alkanut. Lisäksi esikoisella on enää kaksi päivää virikepäivähoitoa ennen kesälomaa, joten bloggausaika on kortilla. 

Omaa aikaa on onneksi järjestynyt sen verran, että pääsin mukaan pari viikkoa sitten Leville rakkaan ystävän polttareihin ja tässä pari otosta tuolta reissulta. 

Ysäriteema oli ilmeinen

Mukana myös slaavikyykky

Fondue :P

Poronkäristystä


Morsiussauna
Aamupala ja yöpala

Kuvamateriaali tässä yhteydessä rajoittuu lähinnä muonituspuoleen, koska muut kuvat eivät ole julkaisukelpoisia meillä oli ihan oikea kokki polttariseurueessa ja ruoka sen mukaista! Sanontahan kuuluu "mitä tapahtuu Levillä, se Leville jää", joten en mene reissun yksityiskohtiin sen tarkemmin. Sen verran kuitenkin sanon, että pääsin pitkästä aikaa puhumaan norjaa (sitä oikeaa norjaa norjalaisille, eikä sitä toista versiota posliiniluuriin) ja tuli kyllä hyvä mieli. Sitä on vaikea selittää, mutta koen jonkin asteista sielunveljeyttä norjalaisia kohtaan ja täälläkin kaivettiin 17. mai:n kunniaksi lippu esille :) Tänään kuitenkin kannustetaan suomalaisia kiekossa, viimeisen kerran tälle keväälle.. (?)

2 kommenttia:

  1. Me tahotaan kanssa tuo kokki mukaan yhtyeen kokoontumisajoihin - on sen näköiset kattaukset. ;P Muusikko Oulusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti järjestettävissä! Kokki on nimittäin töissä eräässä paikallisessa yrityksessä :)

      Poista