lauantai 16. maaliskuuta 2013

The biggest mistake you can ever make is being too afraid to make one

Juoksin juoksumatolla hetken 10 kilometrin tuntivauhdilla, tuntui ihan hyvältä. Mutta ollaan nyt realisteja, en jaksaisi juosta 10 kilometriä tuolla vauhdilla. Pidän kuitenkin itseäni sen verran hyväkuntoisena, että kymppi taittuu kyllä, tavalla tai toisella. Mutta jotain haastetta tässä haasteessa täytyy olla, eihän tässä muuten mitään järkeä olisi. Eli kunnes toisin diktaattorimaisesti keneltäkään kyselemättä päätän, tavoitteeni kympillä on maaliin pääsemisen lisäksi suoriutua tuosta urakasta tunnissa. Katsotaan sitten maalissa, miten kävi! ;)

Indeed...

Maaliskuun lopussa kymppimutsimme kokoontuvat Esport fitness arenalla* ja sieltä saaduilla vinkeillä pitäisi sitten siivittää tämä harjoittelu aivan uusiin ulottuvuuksiin. En malta odottaa :) Itselläni ei nimittäin ole mitään käsitystä, mitä se kymppi oikeasti vaatii (hirvittävän uhon ja epärealistisen kovan itseluottamuksen lisäksi). Voimaharjoittelua olen ajatellut joka tapauksessa jatkaa Suomessakin, vaikka käteni ovat Julien viimeisen treenin jälkeen vieläkin kosketusarat, enkä kykene noita meidän 12 ja 7 kilon puntteja tällä hetkellä juuri nostelemaan.

Allekirjoitan. Mutta ei kukaan voi juosta noin pitkällä askeleella vai voiko??

Toinen asia, jota en malta odottaa on jälkipyykki Cavan* ja mutsien kanssa naisten kympin jälkeen :) Sen jos minkä takia on valmis vähän näkemään vaivaa ja vuodattamaan jokusen hikipisaran siinä matkan varrella! Toistaiseksi juokseminen saa kuitenkin odottaa, ulkona on ihan helvetin liukasta! (Anteeksi kielenkäyttöni, mutta viimeksi tänään valuin vaunujen kanssa mäessä alaspäin, kun siitä jäisestä rinteestä ei uuden lumen alta meinannut millään löytää kengän alle pitoa!!)

Kuvat Pinterest.

2 kommenttia:

  1. Vink vink. Juokse alussa rauhallisesti ja vasta viimeisillä kilometreillä kiritä. Mä olen juossut kahdesti, enkä päässyt tuntiin. Eka kerralla meni 1:17:xx ja toisella 1:10:xx. Mutta enhän tiedä kuin kovaa olet harjoitellut ja olet nuorempikin kuin minä. Eikä se iästä olekkaan kiinni. Mulla ei ollut kunnon intervalliharjoituksia juurikaan, tasaisia lenkkejä vaan.

    Tsemppiä juoksulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Joku viisas on kans sanonu, että ei se matka tapa vaan se vauhti. Eli juurikin näin, maltilla alku, ettei nouse seinä vastaan ;)

      Poista